
Ilkka menee ympäriinsä, tutkii harjat ja muut tavarat mitä hoitaja tuo. Ilkka on aivan nimensä veroinen, se on aina iloinen, menossa ihan minne tahansa ja kenen kanssa tahansa. Harjat kiinnostavat sitä harvinaisen paljon, hampaitakin on niihin jo kokeiltu. Ilkan kanssa ei koe tylsän harmaita päiviä ahdistavana, sillä ori jaksaa aina piristää hoitajaansa hellyttävillä tempauksillaan :) Lempeys on myös toinen, joka näkyy Ilkasta hyvin. Tämän orin kanssa voi ottaa vaikka yhteiset päivätorkut, jos siltä tuntuu - Ilkka ei takuulla tallaa päälle tai ala pyörimään unissaan.
Ilkka juoksentelee ympäriinsä, kunnes ensimmäisen tunnin jälkeen se siirtyy jonnekin torkkumaan ja lepäilee oman aikansa - varsinkin lämpiminä kesäpäivinä. Talvella loimi saa kyytiä ja tarhakaveri jallitetaan maahan asti, sillä Ilkasta mikään ei ole hauskempaa kuin laukkaaminen umpihangessa (hyvää treeniä ;). Topin kera ori nauttii ulkoilusta, mutta köpöttelee silti portille hoitajan tullessa hakemaan. Tallille päin meno on tutkiskelua ja haistelua - mistäs sitä tietää mitä uutta sillä välin on voinut tapahtua.
Ilkka menee tasaisesti, eikä varmasti tee mitään yllättävää - siis aivan loistava aloittelevalle ratsastajalle! Useimmiten yksi niistä, jotka siirtyvät raviin, kun kuuleekin sanan ravi, tai edellä menevä alkaa ravaamaan. Kokeneemman kannattaa käydä yksityistunnilla, niin Ilkka saa itsekin tehdä jotain eikä vain seuraa muita. Ilkka vetristyy aika ripeästi ja on valmis tunnin tehtäviin pienen ravilämmittelyn jälkeen. Varusteiden laitto menee ihan hienosti. Ilkka antaa laittaa varusteet, pinteleitä laittaessa saattaa saada hännän naamaansa, kun poika huitoo sillä ympäriinsä.
Ilkka on upea suomenhevonen, ei mikään tavallinen tuntiratsu. Ilkka omalla tavallaan nauttii aina siitä, kun huomaa pääsevänsä kisoihin tai edes harjoittelemaan. Ensimmäinen voitto oli jotain todella hienoa Ilkalle, ja tietysti tämän jälkeen poika on joka päivä ollut innoissaan, jos treenataan kunnolla ja tosissaan. Ori vastaa apuihin todella nätisti eikä sitä tarvitse käskeä eteenpäin.
Esteillä on Ilkalla usein vauhtia. Se nostaa laukan äärettömän helposti, mutta joskus innostuessaan pukittaa, tai lähtee melkein kiitolaukkaan. Ilkan ohjaaminen esteillä on vaikeaa, eikä ori ole oikeastaan kauhean suositeltava aloittelevalle esteratsuna. Saa nimittäin tehdä kaikkensa, että poika menisi oikeassa järjestyksessä esteet, yli menoa ei pahemmin tarvitse jännittää, kunhan lähestymiset saa kuntoon.
Ilkka menee polkuja pitkin. Se ei pahemmin välitä, jos ratsastaja tahtoo etsiä sen kanssa oikopolun tai uuden reitin. Keskellä metikköä rämpiminen ei kuulu orin mieliharrastuksiin, joten on parempi stopata ennen kuin jalat joutuvat oudolle maaperälle. Uittaminen ei aluksi houkuta Ilkkaa yhtään, mutta totuttuaan veteen, sitä ei sieltä helpolla saa pois. Ilkalla on hyvä tasapaino, se pystyy varsinkin epätaisilla poluilla löytämään sopivan paikan isoille kavioilleen.
| Vaahteramäen Ilopilleri sh - prt - 152cm |
i. Karamelli sh |
| e. Emali sh |
Ilkan isä Karamelli ja emä Emali ovat molemmat kadonneet ajan saatossa. Ne asuivat Vaahteramäen tallilla ja olivat EVM-sukuisia, puhdasrotuisia suomenhevosia.
Ilkka saapui tallille luultavasti kesäkuussa 2003. Ori koulutettiin tallilla ja se siirtyi ajan myötä myös jalostuskäyttöön.
| LAJI | LUOKKA | KISAAJA | PÄIVÄ | PITOPAIKKA | SIJOITUS | MUUTA |
| VUOSI 2004 - VAIN SIJOITUKSET JA VOITOT (2/24) | ||||||
| Näyttelyt | Sh orit | Aino | 1.7 | KT Suruton | 1/6 | arvostelu |
| Kouluratsastus | KN Special | Aino | 25.7 | Iltahämärä | 1/4 | |
| VUOSI 2005 - VAIN SIJOITUKSET JA VOITOT (8/48) | ||||||
| Kouluratsastus (KRJ) | K¸r : He A | Aino | 16.2 | Katin ja Marin Talli | 1/50 | 3 pist. KRJ-Rank. |
| Pikanäyttelyt | Orit | Aino | 14.3 | Hevoset.com | 1/10 | banneri |
| Näyttelyt | Sh-o/r | Aino | 30.5 | Hevoset.com | 1/7 | arvostelu, arvonimi |
| Kouluratsastus (KRJ) | He A | Aino | 5.6 | KK Felicia | 4/41 | 1 pist. KRJ-Rank. |
| Kouluratsastus (KRJ) | K¸r: He A | Aino | 7.8 | Bellona | 3/12 | 1 pist. KRJ-Rank. |
| Kenttäratsastus | He B/70cm/60cm | Aino | 10.9 | Air Tejun | 3/23 | 250vÄ |
| Suunnistus (SUJ) | 9km (10 rastia) | Aino | 12.12 | Infancy Estate | 1/12 | 3 pist. SUJ-Rank. |
| Kenttäratsastus | He B/80cm/80cm | Aino | 19.12 | GoHo | 3/8 | - |
| VUOSI 2006 - VAIN SIJOITUKSET JA VOITOT (4/9) | ||||||
| Hoitajamestaruus I | He B | Lara | 20.3 | RKL | 1/4 | - |
| Esteratsastus (ERJ) | 60-70cm | Aino | 13.5 | Kultakengän ST | 5/45 | 1 piste ERJ-Rank. |
| Hoitajamestaruus III | He B | Lara | 20.5 | RKL | 2/5 | 61,0% |
| Hoitajamestaruus III | Perustaidot | Lara | 20.5 | RKL | 1/5 | 20/25p. (3-4-4-9) |
| VUOSI 2007 - VAIN SIJOITUKSET JA VOITOT (3/5) | ||||||
| Esteratsastus | 60cm | Aino | 26.-27.5 | GoHo | 3/20 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo A | Aino | 20.7 | Talli Perle | 2/9 | 4 pist. KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo A | Aino | 27.12 | GoHo | 5/30 | 1 pist. KRJ-rank |
| VUOSI 2008 | ||||||
| Esteratsastus (ERJ) | 50cm | Aino | 12.1 | Piipari | 3/17 | 2 pist. ERJ-rank |
| Kenttäratsastus (KeRJ) | He C/60/50 | Aino | 18.1 | Piipari | 2/15 | 8 pist. KeRJ-rank, seurataso |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo A | Aino | 30.1 | Taivaanranta | 30/33 | seurataso |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo B | Aino | 3.2 | Piipari | 7/16 | - |
| Esteratsastus (ERJ) | 60cm | Aino | 18.4 | Caliante | 23/30 | seurataso |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo A | Aino | 3.2 | Summer Bahilama | 2/70 | 4p. KRJ-r, 82.254% |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo A | Aino | 14.10 | De Duivel | 30/46 | seurataso |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo A | Aino | 30.11 | Feige | 3/21 | 2 pist. KRJ-rank. |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo A | Aino | 8.12 | Safari Army | 15/30 | seurataso |
| VUOSI 2009 | ||||||
| Esteratsastus (ERJ) | 60cm | Aino | 15.1 | KaRa | 13/79 | seurataso |
| Match Show | kaikki | Aino | 25.1 | RK Ponitaajama | SIN1, BIS2 | pintelit, herkkupussi |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo A | Aino | 25.2 | Xcalibur | 16/28 | seurataso |
| Esteratsastus (ERJ) | 70cm | Aino | 2.3 | Stud Caruso | 19/41 | 100. kisa! |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo B | Aino | 10.3 | Pientalli Juksula | 10/21 | seurataso |
| Kouluratsastus (KRJ) | KN Special | Aino | 23.5 | Friesians of Djinn | 10/20 | aluetaso |
| Esteratsastus (ERJ) | 70cm | Aino | 8.6 | Fabelli | 9/19 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo B | Aino | 11.6 | Gest¸t Spiegelung | 35/52 | aluetaso 1 |
| Kenttäratsastus (KeRJ) | He C/60/50 | Aino | 24.6 | Funky Horses | 8/14 | seurataso |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo A | Aino | 26.6 | Traviata Lipizzaner | 33/54 | aluetaso 2 |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo B | Aino | 27.6 | Gest¸t Spiegelung | 33/48 | aluetaso 1 |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo A | Aino | 15.7 | Lumihiutaleen talli | 43/50 | - |
| Kenttäratsastus (KeRJ) | He C/60/50 | Aino | 22.7 | Xcalibur | 3/9 | aluetaso 1 |
| VUOSI 2010 | ||||||
| Esteratsastus (ERJ) | 60-70cm | Aino | 8.11 | Idaho | 20/40 | - |
| VUOSI 2011 | ||||||
| Kouluratsastus | Helppo A | Aino | 24.7 | Stall Katina | 7/30 | 59.217% |
| Esteratsastus | 70cm | Aino | 26.7 | Satulinna | 18/35 | - |
| Esteratsastus | 70cm | Aino | 27.7 | Satulinna | 29/38 | - |
| Kouluratsastus | Helppo A | Aino | 28.7 | Satulinna | 72/85 | - |
| Kouluratsastus | Helppo A | Aino | 29.7 | Satulinna | 39/96 | - |
| Esteratsastus (ERJ) | 70cm | Aino | 31.7 | Spring Valley | 3/38 | 2 pist. ERJ-rank. |