|
VIRTUAALIHEVONEN
kutsumanimi :
Kiki
i. Jones (EVM) Kikin isä sekä emä ovat tavallisia ratsastuskouluhevosia. Myös Jones teki tuntityötä huolimatta oriudestaan - lähinnä yksityistunneilla. "Molla", eli Kikin emä, oli kaunis tamma, jonka hyppykyvyt aiheuttivat ihastusta monessa ratsastajassa. Parhaimmillaan tamma ylitti 120cm esteet. Hoidin itse aikoinaan Kikiä, kun se asui vielä Venuksen tallilla. Kun talli lopetti, päätin ostaa tamman tallilleni asumaan ja muuttikin omaan karsinaansa 2.12.2002. Siitä lähtien Kiki on viihdyttänyt talliväkeä olemassaolollaan ja onnistunut siinä hyvin (: o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o Kikin luonne oli alusta loppuun asti iloinen ja ihmisläheinen. Ainut joka sai tamman naaman irvistykseen, oli mahan harjaaminen - varsinkin jos se tapahtui yllättäen tai kovakouraisesti. Rauhallinen tuntitamma kiidätti alkeiskurssilaisia turvallisesti uraa pitkin, köpötti hienosti koulutunneilla, mutta ennen kaikkea sulatti sydämiä estetunneilla. Pomppiva ravi, ihanan pehmeä ja helppo laukka, sekä piirun verran laahaava käynti, veivät useita ratsastajia myös maastopoluille. Tämän johdosta tammaa nähtiin myös kenttäkisoissa joissa Kiki porskutti menemään suurella innolla ja ilolla. Tunneilta Kiki jäi pois 1.5.2007, viimeisen kauden ollessa täynnä onnistumisia, mutta myös muutamia kompasteluja ja selvää turtumista varsinkin aloittelijoiden avuille. Näimme parhaaksi antaa tamman levätä tästä työstä. Saman vuoden elokuussa loppuivat myös kisaamiset, tilastojen näyttäessä maireita lukuja (4 voittoa ja 19 sijoitusta). Syksyn ajan treenasimme säännöllisesti tamman kanssa. Valitettavaa oli, ettei eläkeläiselle riittänyt omaa hoitajaa syksyksi, ja se vietti paljon aikaa laitumella ja Iidan kanssa puuhaillen. Onneksi pieniä innokkaita harjaajia löytyi alkeiskurssilaisten joukosta :) Helmikuussa 2009 Kiki sai jättää rankat uurastukset nuoremmille, ja se pääsi viettämään laidunelämää muiden eläkeläisten kanssa. Pitkä ja hieno tuntihevosura päättyi valitettavasti marraskuun 6 päivä 2009, kun pitkään jatkunut apaattisuus ja väsymys enteilivät pahaa. Päätimme lopettaa Kikin, tuon alkeiskurssilaisten suosikin ja monen surullisen tallitytön lohduttavan olkapään. o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o Kisoja yhteensä : 95 (2003-2007) KO:
He A
// 29, 0/5 o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o Jälkeläisiä tammalle kertyi 9. Näistä Kikin muistoa ja perimää jatkavat sph-t. Kullan Ciku ja sh-t. Kullan Jazz-trio.
26.3.2003 sh-t. Kullan Ciku |